lauantai 26. toukokuuta 2012

Luonnon eläviä

Vietin eilen viimeistä sairasloma päivää. Selkä on jo melkein OK ja en tarvinnut edes särkylääkettä . Ehkä tällä kertaa selvisinkin vähällä.
Eilen oli niin mainio sää että intouduin virkkaamaan ulkona loppuun jo huhtikuussa aloittamaani isoäidin palapeite hässäkkää. Tämä projekti sai alkunsa vain hetken mielijohteessa aloittaessani virkata kahta Novitan Nalle lankaa yhtä aikaa. Ja syntyi ensimmäinen pala ja sitten toinen jne. Lopulta mietin mihin ne käytän ja kokosin niistä sitten eilen tälläisen picnic peite viritelmän. Kokoa sillä on noin metri kertaa metri.




No värit ei taida tuossa kuvassa vastata todellisuutta mutta parempaa kuvaa en vain onnistunut ottamaan. Ulkona virkatessani istuskelin meidän puutarha paviljongissa. Sellasessa Clas Ohlsonin metalli kehikossa. Sen ympärillä on jonkinmoisia pensaita ja lähellä piha puukin. Kuuntelin että jossain laulaa lintu ja tosi lähellä onkin. Mutta kun hain kameran niin johan se oli poistunut paikallta. Hetken kuluttua laulu alkoi taas... ja sain kuin sainkin ikuistettua tämän ihanan sirkuttajan.



Päivä jatkui illalla jännittävissä merkeissä. Mieheni oli saanut tietoon että eräässä paikassa voisi nähdä metson ihan livenä. Ja sehän oli nähtävä. Kävimme siis illalla ...ja vielä uudemman kerran tänään morjestamassa tätä puolison puutteesa olevaa urhoa.







On muuten komia lintu. Ja yllävän ärhäkkä hyökkäämään. Oli kamera mies, eli minä, varmann näkönen kun koikkelehtin ajo bootsessani ja ajo kamppeissani karkuun kamera kädessä tuolla kankaalla. Päälle se oli muuten tullut. Että sellainen moottoripyörä reissu meillä.

Hauskaa oli ja hyvä on myös se että toivun töihin jo maanantaiksi. Tää sairastelu ei oo minun laji. Palaillaan!

2 kommenttia:

  1. Kaunis peite, noihin isoäippiin jää helposti koukkuun, ovat mukavia ja nopeita tehdä:) Oi kuinka komea Metso,hienosti olet saanut ikuistettua sen, kaunis on pikku sirkuttajakin:) Mukavia moottooripyörä retkiä ja aurikoista kesää sinulle! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista Näpertelijä. Ilmeisesti sain nyt asetukset tänne blogiin niin että kommentoinnit onnistuu. Nyt tänään on moottoripyöräily kelit kaukana ja näyttää että alku viikollakin. Parempia säitä odotellessa voi tehdä muuta mukavaa. Mutta toivotaan että kesä tuo hyvää säätä ja rentouttavia hetkiä meille kaikille.

    VastaaPoista