perjantai 15. maaliskuuta 2013

Jättihuivi ja niukka paita

Vihdoinkin nappasin itseäni niskasta kiinni. Nimittäin jo jonkun päivää valmiina olleet neule projektini ovat odotelleet kuvaamistaan ja tänne pääsyä. Ja nyt me  "Dianan" kanssa auringon paisteesta innostuneena käväisimme terassilla valokuvailemassa.

Ohjeen ja kimmokkeen sain tähän paitaan ja huiviin tämän vuoden ensimmäisestä Suuri Käsityölehdestä. Ja turkoosi väri ja kaunis raita sommitelma sain minut lanka ostoksille. Lankana paidassa on Novitan Rose ja huivissa Novitan Isoveli. Siis ohjeen mukaiset langat,. Näitä esittelinkin jo aiemmassa postauksessa, kuten myös silloin jo aloitetut neuleet.

Ja tälläistä jälkeä tuli

 

Aloitin paitaa ohjeen mukaisilla seiska koon puikoilla ja kokoa L. Mutta jo viidentoista sentin jälkeen ymmärsin että en sentään ole niin iso että täyttäisin paidan. Ja seiskan puikoilla jälki ei ollut riittävän tasaista vaikka ohjeesta poiketen neuloin pyörönä helmasta kainaloihin asti sileää neuletta. Siispä aloitus alusta. Puikko koko kutoseksi ja silmukka määrä S ja M:n väliltä. No hieman radikaaali muutos, myönnettäköön. Hihoja aloitin ohjeesta poiketen neulomaan ylhäältä ranteeseen päin. Ja jo pian huomasin että olin jostain syystä luonut aivan liikaa silmukoita ja hihoista oli tullut jätti suuret. Ja taas aloitus uudelleen. No seuraavasta versiosta tuli liian nafti. Ja loppujen lopuksi jouduin käyttämään suurimman koon silmukka määrää että sain jotakuinkin suhteessa muuhuin paitaan ja omaan kroppaani toimivat hihat. Olenko siis turkasen paksu käsivarsiltani?? Lopputulos olisi voinut olla kauttaaltaan hieman väljempi mutta toki tuo päälle mahtuu. Ja nytpä on taas uusi syy tehdä jotain sen eteen että sivuni kapeneisivat :) Niin ja ne paksut allit....
Huivin kanssa en kohdannut hankaluuksia. Kokoa tällä on 2metriä kertaa 65cm ja painoakin 720 grammaa. Käy siis tarpeen tullen vaikka torkku peitosta. Huiviksi melkoisen tuhti.
Paitaan upposi 170 grammaa lankaa, joten yhteensä alkuvuonna tätä varten ostetut  langat hupenivat 890 grammaa. Ja taas jäi näitäkin jäljelle. Taidan palata näiden loppujen  tuhoamiseen vasta syksyllä.
Nyt otin uudelleen työn alle toisen kesken jääneistä KyJyistä ja sitten aloittelin yhtä toistakin uutta settiä. Näistä myöhemmin lisää. Myös viimeistely osastolla jo tovin marinoitunut tyyny projekti nitkahti eteenpäin, ei silti vielä valmiiksi asti. Kovin tekisi mieli aloittaa jotain keväistä. Jos vielä malttaisin kuitenkin noita jo aloittamiani neuleita tehdä loppuun. Siitä kun tulee niin voittaja fiilis kun saa sittenkin tehtyä valmiiksi jotain johon on jo toivonsa menettänyt.
Kaunista viikonloppua!


8 kommenttia:

  1. Tykkäsin puserosta ja huivista jo silloin, kun näin ne lehdessä, mutta nyt ne näyttävät vielä paremmilta. Hieno lopputulos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Itsekin tykästyin noihin ja erityisesti nuo värit olivat niin keväiset.

      Poista
  2. Ihanan väriset! Minä en yleensä tykkää m tunvihreästä mutta tuo rosen sävy on kyllä niin herkullinen että pitäisiköhän lähteä lankakauppaan? :) kaunista jälkeä ja nuo kun päälleen laittaaniin pärjää tämän vuoden keväässä kun auurinko paistaa ja pakkasta -20. Sen verran lämmittävä huivi taitaa olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan pikkuisen enemmän sinisen turkoosi olisi ollut mielestäni vähän parempi. Tuo on hivenen mintunvihreän sävyinen. Mutta pidän siitä kuitenkin. Sopivasti raikasta värikkyyttä. Minä kun olen vaatetukseltani liian usein musta. Tuo poikkeaa edukseen ihan selkeästi minun vaatekaapissani :)

      Poista
  3. Kauniita neuleita ja ihanan värisiä! Tuota puseroa olen katsonut sillä silmällä, pitäisi joskus neuloa...Mullakin on muuten turkoosia puikoilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo pusero projekti olisi ollut varmaan tuskattomampi kun en oli alkanut sooloilemaan noiden silmukkamäärien ja kokojen kanssa. Mallihan on mitä helpoin. Turkoosi tuo ainakin minulle kevään ja vihreä tietysti :)

      Poista