perjantai 5. heinäkuuta 2013

Sisulla siitä selviää,kai

Viime kertainen postaus käsittelikin vain loma kuulumisia. Arki se palais meillläkin ja loput lomastani alkaa vasta ensi perjantaina. Eikä hetkeäkään liian aikaisin. Loman jälkeiset päivät ovat sisältäneet taas roppakaupalla vastatuulta joten tänne kirjoitteluun ei ole riittänyt voimia.
Heti loman jälkeen kun aloin pestä matkapyykkiä sain todeta että pesukoneemme oli tullut tiensä päähän ja uuden hankinta tulikin ajankohtaiseksi nyt eikä heti. Ja pari päivää myöhemmin tytär hajoitti silmälasinsa ja nekin menivät uusiksi. Että kun loma pyyhkäisi tililtä jo tarpeeksi tuohta, niin arki se hoiteli tuntuvasti lisää satasia taivaan tuuliin. Jotta kyllä töihin mennessä muistaa miksi sinne on mentävä vaikka kuinka aurinko paistaisi. Ja raha onkin hyvä pakote raahautua työmaalle kun muuta syytä on vaikea keksiä. Sillä maanantaina vuoron alussa v-käyrä nousi niin rajusti että rajoittimet paukkui. Olen koittanut ryhmävastaavan roolissa tehdä työtä sen eteen, että avoin tiedonkulku ja tasa-arvoisuus paranisivat porukassamme. Kun porukkaan näyttää kuuluvan työkavereita jotka haistattavat pitkän pyrkimyksilleni ja pomo sallii tämän niin hetken luulin että vitutukseen (anteeksi kielenkäyttö) voi kuolla. Törkeä oman edun tavoittelu muiden kustannuksella saa vereni kiehumaan. Mutta elämä on. Jos syksyllä ei muutoksia tapahdu joudun tekemään omat siirtoni, muuten en voi katsella itseäni peilistä. Joskus kiroan itseäni kun minulle on annettu liialti omaa tuntoa ja sisua. Mutta sellainen olen, puollustan ryhmän etua, vaikka sitten omalla kustannuksella. Huoh.

Iloinen olen puolestani siitä että tulin lähteneeksi KyJyyn. Pelkäsin riittääkö aikani aloituksiin mutta nyt näyttää siltä että kolmen viikon lomani ei sisälläkkään muuta erityis ohjelmaa kuin rippijuhlien valmistelun niin hyvinhän tässä harrastelemaankin ennättää. Tänne blogiin tein Tempaukset- välilehden jonne kokoan KyJy listan ja jatkossa myös kuvia valmistumisista. Toki valmistuneet tulevat aikanaan Etusivullekin. Tällähetkellä kahdeksan aloitustani näyttä näin lohduttomalta läjältä.


Suurin osa siin todellakin vain aloituksia. Vain pari loppusuoralla ja loput totaalisen alkutekijöissään. Mitä kaikkea työlistalle vielä tulee, selvinnee määrä aikaansa mennessä. Suunnitelmia on mutta ne vaihtuvat tunnin välein :) Eli homma hanskassa ja hanskat hukassa.

Muitakin ilon aiheita tänä vaikeana viikkona on löytynyt. Ja yhdestä niistä palanen teillekin kuvan kera.


Vasta pari kesää sitten tyttären toiveesta istutettu kirsikkapuu tuottaa meille jo nyt satoa. Aivan kuin olisi tähdännyt tyttäremme rippijuhliin. Elokuun alkuun mennessä ovat raakileet ovat varmasti jo parhaimmillaan.

Vielä yksi tarina tältä viikolta. Eräs minulle tuntematon pikku tyttö sain minun hymyilemään eilen. Oli moottoripyörällä uimahallilla. Uimasta päästyäni käpsin kypärä kadessä kohti parkkipaikkaa. Vastaan tuli äiti kolmen pienen lapsen kanssa. Noin kaksivuotias tyttö katsoi minua hyvin kummissaan. Ja kun olin mennyt heidän ohitseen kuulin kun hän kysyi äidiltään että eihän autolla voi ajaa kypärä päässä? En kuullun mitä äiti vastasi mutta oletan äidin sanoneen että "tätipä taitaa ajaa moottoripyörällä". Toivottavasti pikku tytön päivä ei järkkynyt tiedolla että naisetkin moottoripyöräilee....minua hymyilytti :)





7 kommenttia:

  1. Juttusi kuulostaa ihan minun muutaman vuoden takaiselta lomareissulta palaamiselta, ihan hymyilytti lukea sitä. Vaikka eipa tuossa mitään hauskaa ollut. On se kumma kun vaikeuden tahtovat kasaantua kerralla yhtä aikaa. Tsemppiä sinulle sinne.
    Lapset osaavat olla ihania;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun pahin ketutus laantuu, voi miltei asialle kuin asialle löytää koomisiakin piirteitä ja nauraakin. Eihän nämäkään minun harmini kuoleman vakavia ole :)

      Poista
  2. Onnea kyjyyn ja tsemppiä arkeen! Onneksi asioilla on gapana järjestyä tavalla tai toisella. Klisee mutta n osoittautunut todeksi muutaman kerran kun on menty kunnon matalalentoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset sinulle. Niinhän se on. Ja monta kertaa asiat järjestyvät yllättävälläkin tavalla. Ja neulominen saa ajatukset valoisammaksi :)

      Poista
  3. Vähän mukavamman kotiutumisen olisin kyllä teille suonut. Mutta näinhän se menee, ikävät asiat tulevat aina klimpeissä. Minulta hajosi myös silmälasit ennen juhannusta ja uudet sain vasta viime perjantaina, kun hiomossa tekivät lasit pari kertaa väärin. Mitään hyvitystä odottelusta ei tietysti saanut. Ja viime maanantaina pyöräni rikottiin tuossa työpaikan pihamaalla sen verran mukavasti, että korjauslasku oli 150 euroa. Sillä olisi melkein maksanut kissuuden tämän päiväisen lääkärin (no, satanen olis jäänyt vajaaksi).

    Eipä tuo työpaikan tilanteesikaan mukavalta kuulosta. Voin vain toivottaa tsemppiä ja jaksamista ja pidä sinä oma pääsi.

    Todettakoon vielä, että sinun KyJysi taitaa olla paremmalla mallilla kuin minun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä "konkurssissa" tuo rahan meno ei enää kirvele. Kädet ristissä odottelen ettei muita yllätyksiä tule aivan heti kohta. Ja työ asiat koitan heittää mielestäni heti kun perjantaina aloitan kesäloman. Tänään on tälläinen oma loma vapaa päivä ja hyvä näin. Elokuussa ilmoitan pomolleni tinkimättömän kantani ja jos toivomaani tulosta ei synny, väistyn takavasemmalle oman mielen rauhan vuoksi.
      Vastuksia tuntuu olevan sinullakin. Mistä ne harmit löytävätkään luoksemme? Tsemppiä!

      Poista
  4. Kurkkaapa uudelleen blogiini. Hyvän mielen onnetar suosii sinua tänään :)

    VastaaPoista