perjantai 23. elokuuta 2013

Tuubi valmistui,KyJy 19

Tässä alkuun voisi jälleen kerran todeta että kylläpä se aika rientää. Bloggailun taajuus taitaa harventua harvenemistaan. Otaksun että kun syksyn tullen käsityö rintamalla on aktiivisempaa ja tännekin riittää jutun aihetta.
Säilöntä  taitaa olla jo pää osin tehty tältä kaudelta. No vielä puolukoita on tarkoitus saada pakkaseen ja nuo chilit täytyy kuivattaa tai pakastaa taikka hillota. Loput omputkin on kerätty ja niistä täytynee tekaista jotain hyvää huomenissa. Puutarhan syys töitäkin aloitellaan pikkuhiljaa. Kesääkin on vielä jäljellä ja ihania ulkoilma säitä. Loppu kesä ja kuulas syksy on minusta (melkein) aina hyvä vuodenaika.
Työ rintamalla olen tainut  saada muutosta kieroutuneeseen systeemiin. Yhden naisen kapina taitaa toimia sittenkin. Melkein olin jo luovuttaa mutta nyt tarvitseekin vain pitää silmällä ettei huonoihin tapoihin palata. Toukokuussa ollut Saksan työmatka osa 1 ei saanutkaan kesän aikaan suunniteltua osaa 2. Tällä hetkellä näyttää siltä että matkaan päästään viikon päästä. Toivon niin, se on kuitenkin edessä ja jotenkin odotan että sen saisi "pois alta" niin voisi keskittyä ihan rauhassa kaikkeen muuhun. Vaikka nyt näyttää siltä että töitä on tänä syksynä ihan ylitöiksi asti eli kiirettä sielläkin.
Kun päiviin tunkkee monen moista huomiota vaativaa hommaa niin olen todennut että silloin neulomisessa on parasta keskittyä vain kaikkein helpoimpaan.


 Ja KyJy 19 on juuri tälläinen.


Tuubi huivi tyttärelle hänen pyynnöstään.
120 silmukkaa, 2o2n neuletta
kutosen pyöröpuikoilla
lankana Novitan Isoveli
menekki 2 kerää eli 200g
pituutta noin 42cm ja leveyttä vaikea mitata
kun on putkeksi neulottu ja venyy ja paukkuu
Kuvassa osittain kaksin kertaisena.

Tyttärelle kelpasi ja pitäisin itsekin. Minä joka en perus punaista itselleni päälle laita, tämä tumman vai olisiko tämä viininpunainen menee ihan mainiosti. Tulee käytettyä. Ja sitä ei kaikista tuotoksista ikävä kyllä voi sanoa ;)
Ilokseni voin kertoa että viime postauksessa kaipailemani Moda löytyi. Ja ihan omilta jäljiltä. Rippijuhlien tähden piilottelin kesken eräisiä neuleita ja muuta KyJy rekvisiittaa useisiin kätköihin pois juhlijoiden näkyviltä. Ja yhdessä piilossa, minkä olin jo unohtanut, löytyi myös tuo Moda. Siispä tunikan naulonta onkin edistynyt tällä viikolla. Jotain muutakin puolivalmista mutta viimeistelemätöntä on. Silti olisi suotavaa että KyJyt olisivat paremmin edenneet.
Viikonlopun "kalenteri" on jo valmiiksi buukattu. Kotihommia, puutarhaa, käynti vanhempieni luona, sunnuntaina ylitöissä ja sitä rataa. Ensi viikonloppuna taas saamme yövieraita (mikä on ihan kiva) ja käväisemme serkkuni viiskymppisillä. Ja sunnuntaina olisi kait sinne Saksaan lähtö. Elikkä aikaa rakkaalle harrastukselle löytyy korkeintaa hetkittäin silloin tällöin. Jospa sitten syyskuussa...
Nautitaan silti viikonlopusta!

10 kommenttia:

  1. Ihanan muhkea tuubi, ja tuo lanka&väri on meidänkin neidin suosikki.
    Hienoa, että jaksoit pitää pääsi ja yhden naisen kapina on tuottamassa tulosta! Uskon itse enemmän "teelusikkatekniikkaan" kuin maailmaasyleileviin projekteihin, jotka yleensä alkavat metelillä ja unohtuvat vähin äänin.
    Syksyisemmistä keleistä nautin minäkin, ja eiköhän kässärintamallakin vilkastu kun illat pimenevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuubi meni heti käyttöön :)
      Kapina se on joka kannattaa...

      Poista
  2. Ihana perustuubi! Minäkin kaipaan työkiireiden keskelle jotain perussukkatyylistä neulomusta mutta kyjyyn tungin kirjoneuletta yllin kyllin. Kaipa sitä voisi jonkun perussukan ottaa kyjyn vierelle kulkemaan. Välillä on tarve "aivottomalle" neuleelle:) kiva jos töissä asiat paranevat. Joskus metelöinti kannattaa, hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun maailma ympärillä on monimutkaista niin harrasteet voi pitää simppelinä. Silleen ei ainakaan lisää stressiä itselleen.

      Poista
  3. Komea tuubi!

    Lomalla on kiva neuloa keskittymistä vaativia töitä, mutta syksyn tullen helpot perusneuleet ovat parhaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, itseäni harmittaa että tänä kesänä ei tuo lomailu oikein onnistunut. Pitää järjestää syksyllä mahdollisuutta rentoiluun.

      Poista
  4. Ihanan oloinen tuubi! Alkaa olla taas aika hamuta lämmintä ylle. Pirtsakkaa syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sää tuntuu viilenevän, onneksi neulotut asusteet lämmittävät.

      Poista
  5. Taitaa olla vähän samanlaista ilmaa siellä sinulla kuin täälläkin. Kiirusta pukkaa ja kaikenlaista (lähinnä muiden järjestämää) ohjelmaa ja kun aivokoppa ei oikein enää pelitä, pitää neulomusten olla simppeleitä. Siksipä minullakin valmistui se 2o, 2n huivi =) Hyvä sentään, että yhden naisen kapinasi on tuottanut tulosta! Tseppiä kiireiden keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapina aina kannattaa :)
      Kiiruita on mutta niin kauan kun selviää kaikesta jotakuinkin kunnialla niin jaksaahan tätä jonkin aikaa. Syyskuussa täytyy painaa jarrua.

      Poista