perjantai 20. joulukuuta 2013

Viimeiset valmiit KyJyt

Tervehdys kaikille.Viimeiset valmiiksi saatetut KyJyt tulevat nyt esiin piilostaan. Itse asiassa  Itsenäisyyspäivän aikoihin sain innostuksen kipinän jonka seurauksena  saatoin valmiiksi sillon neulotut/virkatut  mutta viimeistelemättä jääneet KyJyt . Siihen se kipinä sitten hiipui ja vasta eilen illalla painostin siippani kamera mieheksi ja kuvaus avuksi. Ja pimeänä talvi iltana sisätiloissa saa arvatenkin laadukkaita kuvia. Tosin näiden säälittävien käsityö räpellysten edunmukaista onkin ettei kuvat olekaan tämän parempia :)

Elikkäs, KyJy 5 kaarrokepaita Mandarit Petitistä. Langan kulutus 277g ja ohje viime kesän Modasta, numeroa en muista. Lopputulos, no ööö....


Kuvassa ei vyötärön kohdalla olevat palmikko kuviot näy. Ihan pidettävä mutta ennustan että tulee käytössä virahtamaan kuosistaan pahasti, nähtäväksi jää. KyJy työksi liian aikaa vievä.

KyJy12 Tunika. Neulottu kaksin kertaisesta langasta Novitan Huurre (yksi kerä) ja Novitan Wool, painoa yhteensä 256g. Ja malli alkuperäisin Käsityökerho lehdestä menneiltä vuosilta ja vielä muuteltu versio. Ei vastaa sitä mielikuvaa mikä tästä piti tulla. Liekkö vika paidassa vai siinä jonka päälle se on puettu, eli alle kirjoittaneessa?






En saanut vieläkään mieleistäni tunika mallista villapaitaa. Ehkäpä siis jatkan harjoituksia ja eräänä päivänä esittelen tunikan josta voin olla ylpeä, tästä en voi sanoa niin.

KyJy 13 Patalaput. Mallit kirjasta Patalappuja ala carte. Viime vuonna saatu joululahja kirja :) Olen päättänyt kokeilla sen kirjan kaikkia malleja ja ison osan siitä olen jo tänä vuonna tehnytkin. Nää  kolme on ihan puuvilla lankojen jämistä kursittu kasaan. Jouduin hieman soveltamaan koska lankani oli paksumpaa kuin kirjan malleissa. Nää pikku työt on tälläselle hätäselle aina mieleisiä tehdä.





KyJy 3 Sormikkaat. Lankana Novitan Ilona, 72g. Nääkin jämä langoista. Sormikkaat halusin tehdä koska en ole ennen tehnyt. Ja tarkoituksella tein ensimmäiset sormikkaani mahdollisimman simppeliksi ettei hermo kärähdä. Ja näistä jäikin hyvä mieli. Eivät ehkä kaikkein somimmat mutta onnistuneet. Ja ennen kaikkea haluan tämän kokemuksen jälkeen tehdä toistekin sormikkaat jos vaikka seuraavat olisivat hienostuneemmat.



KyJy 10 Pyöreä peitto. Ja tämä on sitten jämälankojen koko kirjo. Valitsin pussillisen tuhottavia lankoja ja kutosen pyöröpuikot. Neuloin ympyrää kahdeksalla sektorilla ja lisäyksiä joka toinen kierros. Langat vaihtui isompina tai pienempinä raitoina. Ohkaisempia lankoja käytin kaksinkertaisina. Ajatus oli peitosta jossa on muistoja aikaisemmin tehdyistä neulomuksista erillaisten langan jämien muodossa ja pyöreä siksi että kun oikein laiskottaa voi sen alle mennä sohvalle sikiö asentoon torkuille. Lohdullista.






Ja ensimmäisenä tätä vaati kokeilla meidän noutaja. Änkesi nimittäin väkisin kuvaan ja tahtoi näyttää miten koira sitä käyttäisi. Peitto ei ole kaunis ja pingotuksesta huolimatta kirmurtelee koska langat ovat sen verran toisistaan poikkeavia. Silti jostain syystä pidän tästä.

Luulen että enenpää valmiita KyJyjä ei tule. Kyllä siellä joku voisi valmistuakin mutta kaikki ei joka tapauksessa. Muutamaa työtä on kohdannut vastoinkäyminen jonka seurauksena ne ovat hyllytetty ainakin toistaiseksi. Jos tärkein tavoite KyJyssä olisi onnistuminen "sääntöjen" mukaisesti niin tempaus olisi minun osalta pannukakku. Mutta koska  viime kädessä en pidä tätä harrastusta suorittamisena vaan lähinnä mukavana ajan vietteenä niin tämän kaltaiset tempaukset ovat aina onnistuneita. Luultavasti palailen jossain postauksessa vielä kesken jääneiden kanssa kuvineen päivineen.

Työ kuviot ovat vaatineet tänä syksynä minulta harvinaisen paljon. Ja osin siitä johtuen rasitus vammat koneistossani ovat saaneet minussa yli otteen. Jo kolme vuotta minua piinannut kantakalvon tulehdus ärtyi sille asteelle jotta kävin eilen kortisoonia molempiin kantapäihin. Eli tänään ei liikuta ja lauantaikin säästeliäästi. Onneksi olen joulun viettäjänä  huoleton. Vuosi vuodelta otan jouluun valmistautumisen ja vieton entistäni maltillisemmin ja suurpiirteisemmin. Ne vähät joulukortit jotka laitan, haluan tehdä itse. Myös piparkakku talo, tänä vuonna kota, kuuluu mieli valmisteluihin. Maltillisesti jouluvaloja, paljon kynttilöitä. Lahjoja harkinnalla ja vain aidosta antamisen halusta. Pöytään vain ne tarjottavat jotka oikeasi maistuu ja mitä odotetaan, ei muuta. Niitäkin sopivasti, ei ylen palttisesti. Siivous hoidetaan kuten pitkin vuotta. Meillä se ei tarkoita perinteistä lattiasta kattooon ja jokainen kaappi. Mutta koira taloudessa tartutaan imuriin kesken joulupyhienkin.

Lapsukaiseni ovat par aikaa hakemassa todistuksiaan ja kait siellä ylä asteella jonkilainen juhlakin on. Ainakin tyttärelle piti ommella mekko tätä päivää varten. Laittelen siitäkin kuvian seuraavaan postaukseen. Koko perheemme on vapaalla reilun viikon ja se tuleekin tarpeeseen. On aika huokaista. Jos kävisi niin etten pistydy ennen aattoa täällä blogissani niin varmuuden vuoksi toivottelen kaikille Rauhallista ja hyvää joulua. Viettäkää se hyvillä mielin ja hymyssä suin.

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Enpä tiedä hienoja, mutta toivottavasti tulee kaikkia käytettyä.

      Poista
  2. Onpas täällä paljon valmistuneita käsitöitä. Peitto pääsi heti hyvään käyttöön :D

    Plantaarifaskiitti on inhottava vaiva, josta minäkin kärsin. Pitääkin muistaa taas varata aikoja hierojalle. Ja venytelläkin voisi...

    Oikein mukavaa joulun aikaa ja talvipäivänseisausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun plantaarifaskiitti viettää pian kolme vuotis synttäreitään. Ja paljon kiusallisempaa, joskin vaaratonta, vaivaa on vaikea kuvitella.

      Poista
  3. Paljon kauniita neuleita! Hauskaa joulua sinulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset ja hyvää joulua sinullekin.

      Poista
  4. Tuollaista viimeistelykärpäsen puraisua minäkin kaipaisin, kauniita neuleita lopputuloksena! Koirilla on kyky löytää aina asian ydin, peittohan toimi juuri kuten olit ajatellut, voiko rennompaa koiraa enää olla :D

    Hyvää ja rentouttavaa joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirat ne osaa ottaa hetkestä kaikki irti. Ihan kadehtittavaa :)

      Poista
  5. Oletpa sinä ahkeroinut. Kauniita töitä kaikki!
    Hih, noutaja löysi heti olennaisimman, hauska kuva :)
    Hyvää ja Rentouttavaa Joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noutajat osaa. Hyvää joulua sinullekin!

      Poista
  6. Mie tykkään tuosta toisesta tunikasta, alemmasta. Kaunis malli ja kivat sävyt - toivottavasti opit käyttämään sitä myös itse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se päällä jo ollut. Ihan ok mutta pitäjä sais olla tuuman verran hoikempaa kokoa:)

      Poista