tiistai 14. tammikuuta 2014

Kylmyyden suojaksi

Meneekö aika nopeasti vai olenko kertakaikkisen hidas tajuinen? En voi ymmärtää että mennään jo tammikuun puolta väliä ja minä se vasta oon pikku hiljaa huomannut että vuosi todella on vaihtunut. Asiat jotka piti olla sitten "parin kuukauden kuluttua" ovatkin jo kohta käsillä. Hmm. Kai se vain on merkki siitä että mieluisaa tekemistä on ollut riittämiin, vai mitä?

Uuden vuoden tavoiteeni on lähtenyt käyntiin kiitettävästi. Vaikka osaankin olla malttamaton ja hätäinenkin, niin tässä tavoitteessa on tarkoitus tehdä töitä koko vuoden, ei siis ole tarkoitus saada kaikkea valmiiksi jo tammikuussa. Muutosta parempaa ajan kanssa, ajatuksella, mennään. Kodinhoito huoneessa on avoin pussi koko ajan minne kiikutan kierrätykseen meneviä vaatteita ja tekstiilejä. Pari pussia on jo viety ja kolmatta kerätään. Myös roskiin on mennyt jo yksi pussukka vaatteita. Lanka varaston, ne kaikkein turhimmat, menivät myös roskiin. Kuiva aine kaapeista on löytynyt vanhentunutta tavaraa ja pakastimesta löytyy "aarteita" jotka ovat menneen koirille. Joka päivä yritän tehdä jotain uudistusta tai paremmin taikka edistää asioita mieleisempään suuntaan. Joka päivä vähän, eiköhän vuodessa ehdi jo paljon. Tänään otin töissä  "askeleen" edistääkseni uusia tavoitteitani, ajan kanssa se varmaan tuo tulosta. Kotona taas kävin läpi alusvaate ja sukka laatikkoni, hävitettävää löytyi. Kas näin, ja ei muuten ole ollut tämä "projekti" mistään pois vaan enemmänkin huojentaa mieltä.
Kylmyyden suojaksi tikuttelin loppuun KyJystä keskenjääneet kirjoneule tähtilapaset. Malli  oli vuoden vanhassa Suuri käsityölehdessä. Lankana käytin ohjeesta poiketen varastoistani löytynyttä Novitan Nallea. Lankaa meni yhteensä 67gr, kolmosen puikoilla. Mallia oli kärjessä muutettava, muuten lapaset olisivat jääneet liian pieniksi. Ihan kivat tuli...


Tytär meni kadottamaan aiemmin hänelle neulomani mustat perus lapaset. Ja tilalle oli pikaisesti saatava korvaavat. Neuloin kaksikertaisesta Nallesta pika pika työnä  nämä.





On muuten hyvä kuva :)
 Lankaa meni 57gr ja ne löytyivät tietenkin omista kätköistä.

Huomasin itselläni ison puutteen. Valkoiseen takkiini ei ollut sopivaan paksua pipoa. No nyt on. Tähän piti käydä ostamassa langat, 140 gr Novitan Isoveljeä nielaisi tämä palmikko pipo.

 


Tämän testasin tänään kymmenen asteen pakkasessa lenkillä, hyvin tarkeni. Huh, vielä olisi keskeneräisiä neuleita kuinka ja paljon. Ja silti uusiakin tuli laitettua alulle. Siinä suhteessa olen parantumaton.
Näissä merkeissä on vuosi aloitettu. Parin viikon päästä meillä onkin eurooppalaisia vieraita. Mutta siitä myöhemmin. Jospa ennättäisin poiketa täälä vielä ennen sitä. Hei vain!

12 kommenttia:

  1. Kaikenlaista puuhaa oletkin tehnyt niin ei ihme ettei blogissa ehdi luuhaamaan :) minusta jokaisen pussin vienti kierrätykseen ja myös roskiinkin välillä on jollain puhdistavaa tai keventävää. Ihan kun jotain vähenisi taakasta :) kauniit kirjoneulelapaset ja pipo. Peruslapasiakin tarvitaan aina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun säilytystilja on rajoitetusti niin kyllähän se helpottaa kun käyttämättömästä tavarasta pääsee eroon. Joistain jutuista luopuminen on vain ihmeen vaikeaa.

      Poista
  2. Kauniita neuleita! Minä neuloin tuollaiset tähtilapaset sinisävyisenä joskus viime vuoden puolella. Pitäisi kyllä omia kaappeja alkaa siivota, varmaan löytyisi paljon roskiin ja kierrätykseen menevää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen lämpimät nuo tähtilapaset vaikka pitäisi yksistään noits ilman aluskintaita. Kaikelaista kumma ne kaapit sisällään säilövätkin :)

      Poista
  3. No ei ihme, että aika on kulunut huomaamatta, kun olet ollut noin toimelias! Hyvän alun tunnut saaneen projektiisi, tsemppiä vain jatkossakin! Tähtilapasesi ovat todella kauniit, samoin tuo palmikkopipo on kiva ja lämpöisen näköinen. Ja mitä noihin keskeneräisiin neuleisiin tulee niin UFO-projektista huolimatta minulla homma toimii niin, että yksi UFO kun valmistuu, huomaan aloittaneeni uuden neuleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Minä olen nyt suosiolla lykännyt keskeneräisten valmiiksi saattamista ens kuun puolelle, loppukuun aikaan pitäisi ennättää saamaan uutta asustetta valmiiksi asti.

      Poista
  4. Oletpa saanut paljon aikaan! Totta on, että vähän päivässä on paljon vuodessa. Samoilla askareilla olen ajatellut viettää tätä vuotta, turhan tavaran määrä vain ahdistaa.
    Kauniit lapaset ja pipo, sopivat juuri tähän keliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu ensin suur siivous huushollissa ja pää kopassa ja uusia ajatuksia tilalle. Mutta ajan kanssa...

      Poista
  5. Kauniita ja käytännöllisiä neuleita on taas puikoiltasi soljunut :). Koskahan minä uskallan kokeilla kirjoneuletta... Valtavan paljon olet saanut aikaan, kiitettävä on juuri oikea sana. Tervetuloa tarpeettoman tavaran hävittäjiin ;), aloitin oman projektini viime toukokuussa ja viimeistelyä riitti syksyisen muuton jälkimaininkeihin. Valtava määrä lähti tavaraa. Epäkurantteja vaatteita riitti remonttiinkin niin ettei tarvinnut pyykkiä pestä, viimeinen sijoituspaikka niille löytyi jäteasemalta :d. Tsemppiä projekteihisi, kiireettä tekemällä ja aikaansaannoksista nauttien saa ison annoksen hyvää mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoneuletta kannattaa ehdottomasti kokeilla. Säilyy mielenkiinto paremmin kun koko ajan "tapahtuu" jotain. Ja jos jälki ei ole ihan tasaista niin ei toinna murehtia, kivan näköistä jälkeä siitä silti tulee.
      Nimenomaan kiireettä tekemällä "siivous"projektiani aionkin hoitaa. Jos ottaa liian suuren urakan, mielenkiinto herpaantuu kuitenkin ennen pitkää.


      Poista
  6. Tosi upeita ja lämpimiä neuleita. Kirjoneulelapasiin silmäni uppoutuivat heti. Rakastan kirjoneuleita yli kaiken ja minäkin olen saanut parit sukat aikaan.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kirjoneuleet ovat kyllä ihania ja mielenkiintoisia neulottavia.

      Poista