tiistai 7. toukokuuta 2013

Neulontaa ja nikkarointia

Hupsista keikkaa, kaksi viikkoa edellisestä postauksesta. Niin se aika vaan menee. Tahti on hurja ja hätä jarrun polkeminenkaan ei hidasta kiireitä.
Kun ilma on kaunis, niin pihan kunnostus vetää puoleensa. Ja syytä onkin. "Puutarhurimme" on tainnut ottaa lopputilin jo pari kesää sitten, kumma että ei ilmoitellut meille mitään. Loppukesästä meillä vietetään pienimuotoisia rippijuhlia joten sitäkin silmällä pitäen on hyvä suorittaa pientä ympäristön ehostusta. Tyttäremme sai kuin saikin myös mopokortin suoritettua eilen. Nyt kulkupihallamme pitikin tehdä väljennys operaatio. Jotta sopii autot ja kaksipyöräiset sulassa sovussa ilman kolhuja liikkumaan. Koirien olopiha aidattiin pienemmäksi ja tästä kavarimme olivatkin kummissaan. Vielä pitäisi kyhätä jokin portin tapainen. Mitähän siitäkin tulee?
Viime postauksessa lupailin palata huiviin, jonka neuloin koolatusta villasilkistä. Tulihan se valmiiksi jo viikko sitten mutta valokuvaaminen jäi ja jäi. Minulla oli kuva koolauksen jälkeen vyyhdistäkin. Se vaan ei nyt tuolta kamerassa oleelta muistikortilta  löytynytkään, lieneekö jäänyt entisen tietokoneemme kuvatiedostoihin. Oli miten oli jos olisin sitäkin  vielä alkanut etsimään niin en tänäänkään ehtisi tätä blogi päivitystä valmiiksi samaan. Laitan kuvan jälkikäteen jos löytyy.
Värjäsin villasilkki vyyhdin ensin Kool-aid mandariinillä. Jäi liian laikukkaaksi ja osin värittömäksi. Laitoin viedä cherry liemeen ja sitten sainkin kivan pirteän värin, muistuttaa porkkanaa.

Tässäpä valmis huivi

 Koska tätä väriä oli vain 100 gramman vyyhti niin isoa huivia ei voinnut haaveilla. Lisäksi lanka oli muutenkin uusi minulle. Aluksi aloitin suorakaiteen muotoista pitsihuivia. Jo alkuun totesin että tuo langan kirjavuus syö pitsin. Siis purkuun. Sitten löysin Ullasta tämän riittävän yksinkerttaisen Eiku-huivin.


Tässä mallissa oli myös se etu että voin neuloa niin pitkään kun lankaa riitti. Lopettelin kun lankaa oli kulunut 90grammaa. Ja kokoa tuli 130*50cm. Ihan en neulonut ohjeen mukaan mutta likimain.
Huivi on  riittävän kokoinen kesähuiviksi. Parina päivänä ollut käytössäkin ja tuo väriä mustiin vaatteisiin:)





 Minä olen haaveillut jo tovin Myrskylintu huivin neulomista. Nyt laitoinkin huivin puikoille. Ja lankana on tuo sama villasilkki kuten edellä. Kun huivi on valmis, ajattelin värjätä sen valmiina Kool-aidilla. Siis jos rohkenen. Tuo värjäys on hieman yllätyksellistä puuhaa joten mietin tuota sitten kun huivi valmistuu. Koska en tiedä miten paljonko tuohon huiviin kuluu lankaa niin toistaiseksi en vielä varjäile noita jäljellä olevia villasilkki vyyhtejä,

Vyyhdin keriminen on meillä tuskastuttavaa puuhaa. Haasteellisinta on saada siippa varaamaan riittävästi aikaa toimimaan minulle vyyhdinpuuna. Ja vaikka hän ei juurikaan ääneen valita niin ilme on sellanen koska ollaan perillä, onko vielä pitkä matka. Oikea vyyhdinpuu on minusta turhan hintava. Ja kun internetin ihmeellisessä mailmassa törmäsin tähän niin sain siippanikin innostumaan. Hip hei, käynti Ikeassa ja pientä nikkarointia ja voila, "vyyhdinpuut" valmistuivat.


Hieman varioitu versio. Saa paremmin eripituisille vyyhdeille sovellettua. Ja kokeiltu, toimii kyllin hyvin. Ei vedä vertoja aidolle vyyhdinpuulle, muussa paitsi hinnassa, noin 13 euroa. Nyt ei tarvitse odotella siippaa tahikka apujoukkoja. Kun tarvitsen keriä niin täytyy keksiä parempia tekosyitä kerimisen lykkääntymiseen.

Minulla oli vielä vapun aikaan otettu rantakuva mutta sen lataaminen ei onnistunutkaan. Pitänee näihin kuva probleemiin perehtyä muulloin.
Ai, niin tervetuloa lukijaksi Helinä ja Timanttu. Teille ja kaikille muillekin toivottelen hyvää Helatorstaita!

10 kommenttia:

  1. Ihanan värinen huivi! Tuo koolaus innostaisi minuakin. Jospa kesällä tilaisi kasa lankaa ja värejä ja ryhtyisi hommiin :) tuommoinen eiku minun pitää myös saada ;) ja tuollaiset vyyhdinpuut! Johan sinulla oli monta hyvää ideaa minulle! Tahtoo, tahtoo. Minä olen vyyhdittänyt kahden keittiöntuolin selkänojan ympärille tajuttuani viimein että se hurja solmukasa johtuu aina siitä että yritin keriä yhden tuolin selkänojan ympärille. Kaniita kesäpäiviä ja puutarhassa möyrimistä toivottelen sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Koolaus on kivaa, kannattaa valmistautua ylläri lopputulokseen:)
      Vyyhdinpuuni on vähän tee-se-itse malli, mutta toimiva.
      Kauniita kesäpäiviä sinullekin.

      Poista
  2. Kerrassaan mahtavan värinen huivi ja kiva malli :)

    Onpa näppärät "vyyhdinpuut". Minulla on ihan perinteiset, mutta kerijälaite puuttuu vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Pidän itsekin väristä ja mallikin on simppeli mutta sopii värikkääseen lankaan.
      Oikea vyyhdinpuu on hieno peli, ja kerijälaite olis kanssa kiva.

      Poista
  3. Aivan ihanan värinen huivi! Minä en ole värjäämistä (vielä) rohjennut kokeilla, pelkään ehkä lähinnä sitä, että siihenkin jää koukkuun ;) Minä sijoitin pari vuotta sitten 50 euroa vyyhdinpuihin enkä kyllä ole katunut, on ne sen verran näppärät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rohkeasti vain värjäystä kokeilemaan. Se on helpompaa kuin luulisi. Ja lopputulos yllätti minut positiivisesti(tällä kertaa:)

      Poista
  4. Upean värinen tuo Eiku -huivi <3 <3 Mun mielestä kun lanka on noinkin kaunista niin juuri joku Eikun tyylinen mallineule on kaikkein kivoin, se lanka tulee niin kauniisti esiin.
    Mä en ole innostunut värjäämään kun mun tarttis tuossa keittiössä tehdä se homma, muuten kyllä homma kiinnostais.
    Myrskylintu on mullakin to do -listalla; sekin on tosi kaunis huivimalli :)
    -Bemu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keittiössä meilläkin värjättiin. Se on helpompaa kuin olin kuvitellut. Myrskulintuni etenee ajan puutteen vuoksi hitaasti:(

      Poista
  5. Ihanan värinen huivi upeasta lankalaadusta :). Eiku on minullakin mallilistallani. Samoin Myrskylintu kolahti heti ilmestyttyään. Huivisi rohkaisee kokeilemaan värjäystä, vielä en ole uskaltautunut.

    Hienot vyyhdinpuut! Kiitos myös niiden ideasta :).

    Onnea tyttären uudelle mopokortille ja turvallisia kilometrejä neitokaiselle.

    VastaaPoista
  6. Tytär kiitteli onnitteluista. Toistaiseksi ajelut on onnistuneet kommelluksitta. Vyyhdinpuu idean saa napata vapaasti, eihän se minun keksintöni ole. Ja hauskaa jos jollekulle linkkauksesta on hyötyä. Ja ilman muuta värjäystäkin kannattaa kokeilla:)

    VastaaPoista