perjantai 21. syyskuuta 2012

Voihan vihreys

KyJy neuleeeni 20 on aiheuttanut minulle vihreys myrkytyksen. Siinä määrin vihreys on kärventänyt verkkokalvoni että kunnes ne ovat palautuneet entiselleen toinen vihreästä langasta kesken oleva KyJy neule saa nyt odotella tovin kunnes jatkan sen kanssa.

Tämä paita on niitä viimeisiä listalle päässeitä projekti neuleita. Olen jo jonniin aikaa tuumaillut että ihan tavallinen villapaita olis tarpeen syksyn ja talven koira lenkeille. Ja koska simppeli malli löytyi Novita kevät 2008 lehdestä niin vain langat tarvitsi hankkia. Taisin mainitakin jossain vanhemmassa postauksessa että lähdin ostoksille sininen Novitan Nostalgia seiska veikka suunnitelmissa mutta ostin sittenkin vihreät langat.
Ja niistä valmistui nyt hieman armeija henkinen KyJy 20

 Otin kuvaus kaveriksi Dianan.
Ohjeesta poiketen neuloin kainaloihin asti helman suljettuna neuleena, samoin hihat. Tämä siksi koska kaikki yhdistelemiset ja viimeistely työt ovat huonointa osaamis aluettani.
        Se tietysti aiheutti sen että silmukoiden lisäykset  
        muodostivat selvästi näkyvän reikä rivin.
        Mutta syystä tai toisesta minusta se ei haittaa ja
        melkein  sopiikin tähän malliin.
        Koko on jotain M ja L välimaastosta sovellettu ja
        lankaa  kului 530g, 4 1/2 puikoilla.















Koko ja malli on minulle aivan oivallinen, hihat olisivat voineet olla pari senttiä idemmät.  Ja koe käytettykin on tänä aamuna alle kymmen asteen viileässä koiran ulkoilutus metsä lenkillä. Ja lämmin oli vaikka vauhti oli taas toipilaan tasolla. Ehkä teen tällä mallilla toisenkin noista seiska veikoista jotka on lanka varastossani. Sellaisen seka värisen version.

Olen yrittänyt olla kiltti sairaslomalainen ja lepuuttaa koipiani niin siitä meinaa seurata lieve ilmiöitä. Liikunnan vähyydestä johtuen jalkojeni lihakset meinaa jumiutua. On kyllä venytelty mutta eilen kävin vesijuoksemassa pitkästä aikaa. Ja sehän tekikin vain hyvää.

Koska piirini ovat olleet pienet täällä kotosalla, olin  myös yhteydessä kaveriini jonka kanssa ei ole tullut vaihdettua kuulumisia aikoihin. Sekin piristi mieltäni.

Ja omalta pihamaalta keräilin syksyisiä oksia ja ruusun marjoja ja väsäsin pikkuisen "kranssin" oveen. Ei ole minun osaamis aluettani tämäkään. Silti tämän kuvan saattelemana toivotan kaikille mukavaa viikonloppua!


2 kommenttia:

  1. Ja aina vaan lisää valmiita KyJyjä, huokaus. Kiva peruspusero, jolle varmasti löytyy käyttöä. Pitäisi oikeastaan itsekin tehdä tuollainen "ulkoilupusero", kaapissa olisi sellaisen mentävä aukko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on sopiva just perus villapaidaksi. Ja lämmin, koe käyttö suoritettu jo useamman kerran. KyJyjen edistyminen on saikkuloman ansiota. Nyt ei varmaan muutamaan päivään mitään valmistukkaan.

      Poista