perjantai 12. syyskuuta 2014

Tuumasta toimeen...

...minun tuumani taitaa vain olla 2 kuukautta eikä 2.54cm. Ensi viikolla pitääkin tehdä blogi päivitys. Tai huomennahan mulla onkin aikaa. Taidan päätellä noi sukat ja kuvata, sit ihan varmaan teen päivityksen. Hei, mihin se viikko taas meni. Ja ei edes viikko vaan kuukausi. No, juu mistäs kirjoittaisin kun mitään valmista ei ole. Ja kun harvakseltaan avaan tietokoneen ja piipahdan  blogeissa ihailemassa muiden aikaan saannoksia niin sittenpä viimeistään menen häntä koipien välissä peiton alle ja hylkään koko ajatuksen blogi päivityksestä. Tätä räpiköintiä on viimeiset pari kuukautta ollut, tai no, koko vuosi. Luettuani Tjorvenin kirjoitusta pystyin samistumaan tunnelmaan. Olen mallikirja esimerkki kaikista "virheistä" mitä blogin pitämisestä ohjeistetaan. Ja oikeastaan minua tuo ei haittaa, päinvastoin. Ainoa mikä huolestuttaa,on harvaksi käyvä tekstin tuottaminen. Ei sillä että kirjoitettavaa ei olisi koska eihän minulla niin sisällötön elämä ole. Alunperin käsityö painotteiseksi tarkoitettu blogini ei vain saa aihetta päivitykseen jos tämä neulomisen taikka ompelemisen verkkaisuus jatkuu. Ehkä sitten syssymmällä parannan tahtia ;)
Mikäpä sitten on tänään erilaista kuin esim. viime viikolla? Miksipä minulla on tänään aikaa? No,ainakin olen ollut keskiviikosta lähtien ja tähän päivään asti sairaslomalla. Jalkapohjan jännekalvon tulehdus on nykyisin krooninen sellainen. Odotan aikaa keskussairaalaan kahteen tutkimukseen ja niiden perusteella päätetään operoidaanko jalkani kirurgisesti. Sitä ennen särkylääkettä ja sairaslomaa jos työn teko ei onnistu. Olen ilmoittanut että jatkossa tarvitsen istumatyön, katsotaan tapahtuuko mitään. Tämä on usein pitkäaikainen vaiva mutta harvoin nykyisin operoitava. Minä vain satun olemaan se poikkeus säännöissä ja kohdallani harkitaan kirurgin toimia. Kolme ja puoli vuotta on ollut pitkä ja tuskaisa, apua odotettavissa ehkä ensi keväänä, tai ei edes silloinkaan. Tilanteeseen ei ole helpottavaa ratkaisua vain huonoja tai erittäin huonoja.
Kesä meni. Onneksi tulee uusia. Mieleen jäi vain tuskan kuuma. Syksy on minusta niin kauan hienoa aikaa kunnes tulee joko ne kurjat sateet taikka ne marraskuun pimeät.

Eikös syksyllä olekin kaunista?





Olen aina luullut että mirrinminttu
kukkii kesällä ei syksyllä. Mutta näin meillä.




Ja maanpeiteruusukin on aiemmin kukkinut 
heinäkuussa. Mikähän nyt meni pieleen?




Sadonkorjuutakin olen harjoittanut. Siis mullahan on 
huikee tilus ;) 
Tänä aamuna nostin loput kaks vartta perunaa ja 
loput mustajuuret.




Pisimmät mustajuuret ovat melkein puol metrisiä.

Käsitöitä tässä postauksessa edustaa tämä jo hyvän aikaa
valmiina ollut (napa)paita.
Malli kesän Novitassa ja lankana Kaisla.


Ei nyt sentään päällä ole noin surkean näköinen
mutta kun kuvaus assistenttini ovat kaikki
"leipätöittensä" äärellä näin arkena päivällä
ja koiristakaan ei ollut kuvaus apua niin
siksipä tämä saa mennä näin.

Paljon kauniimpia katseltavia
ovat nämä.



Kesälomalla piipahdin lankakaupassa 
ja kun olivat tarjouksessa niin pitihän sitä.
En vain ole antanut lupaa itselleni puikottaa noita. 
Kas kun UFOt...

Läjä UFOja ja viimeistelyä odottelevia töitä odottelee. Lisäksi ompelukone mulkoilee nurkaista. Mut kun tuo kaasujalka on kipee niin ei viiti. Ja noi neuleet taas...kun koittaa tehdä vähän vanhaa ja vähän uutta niin lopputulos on se ettei lopputulosta synny.
Olen tässä viikon sisällä lepuuttanut koipiani ja lukenut kaksi kirjaa. Nostan hattua naisille joilta löytyy voimia elää noiden tarinoiden kaltaisesti. Itsestäni ei olisi elämään edes vuottakaan heidän tavoin.


Enkä tarkoita tätä todellakaan pahalla vaan syvällä kunnioituksella. Tunnustan, elän helppoa elämää.
Jaa-a. Mitäs tästä eteenpäin? Kuopuksemme täyttää viisitoista, siis täh. Millon se on noin isoks kasvanu? Esikoinen aloitti lukion. Itselläni on tarkoitus aloittaa iltaopiskeluna lontoonkielen opiskelut siitä mihin ne jäi parikyt vuotta sitten amiksen jälkeen. Siis ihan pikku juttu, hih. Käsityö rintamalla koitan olla aloittamatta mitään uutta tässä kuussa, jos saisin loppuun saatettua edes kolme keskeneräistä ja vielä blogattuakin ne. Liikunta puolella koiran ulkoilutusta ei voi tästä nyky tilanteesta vähentää. Vähentynyt lenkkeily on vaihtunut/vaihdettava pyöräilyyn ja vesijuoksuun/uintiin. Piha saa mennä talviunille vähimmillä mahdollisilla syys siistimisillä. Kostautuu keväällä ja silloinkaan en ole luultavasti toiminta kunnossa joten molempi pahempi. Onneksi siipalla on vielä huumorintajua ja terveyttä. Tehköön hän. Hmm. Kodin siivous urakka eteni eilen sen verran että muutama kassi hillottuja lehtiä vanhaa ja vielä vanhempaa vuosikertaa odottelee lehtikeräykseen menoa. Ja kohta on taas kassillinen vaatteita keräilty kierrätykseen. Luulisi kotini säilytystilat olevan paremmassa kuosissa mutta kumma kun ei siltä näytä.

7 kommenttia:

  1. Kunpa pääsisit eroon kivuista, niiden kanssa pärjääminen alkaa nopeasti rajoittaa elämää. Ainakin itselleni on pahinta se, ettei pääse liikkumaan.
    Ja niin tuttua on tuo miljoona keskeneräistä/aloittamatta valmista asiaa, jotka jotkut vain aika hoitaa, tai yhden edistyttyä lähtee kymmenen muun jutun ketju valmistumaan kuin itsestään.
    Ajattele miten tylsää olisikaan, jos kaikki olisi jo valmista ja mallillaan ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivut rajoittavat totisesti elämää ja liikkumista. Tyhmintä tässä on se, ettei loppua ole näkyvissä ja särkylääkkeetkään eivät tehoa.
      Minä en voi edes kuvitellakaan miltä se mahtaisi tuntua jos kaikki olisikin valmista ja mallillaan. Sitä tilannetta ei luultavasti koskaan tule, onneksi. Jos vain jonkinlaisen kauhuntasapainon saisi pidettyä. Siinäkin on tavoitetta.

      Poista
  2. No hei, vähän heikosti on päivittynyt blogi tälläkin suunnalla =) Kirjoitettavaa ja näytettävää olisi ollut, mutta ei vain jotenkin intoa blogin päivittämiseen. Eikä aikaakaan.

    Ikävä tuo jalkavaivasi. Itse olen taistellut lonkkakipujen kanssa koko kesän ja kaikki syksyn juoksut menevät ns. persiilleen. Ilmoittautumisia ei voi perua, joten olen yrittänyt kaupata osallistumisoikeuksiani kavereille ja onneksi onnistunutkin. Yksi maraton lokakuussa vielä auki, mitä sille teen. Vähän tulee sellainen olo, että noinkohan juoksen enää koskaan... Vaan eipä vaivuta synkkyytteen. Itse saan välituomion fyssarilta ensi viikolla, siitä sitten taas eteenpäin. Toivottavasti sinulle löytyy nyt suht nopsasti joku ratkaisu vaivaan. Siihen asti tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tsempistä. Epätoivon hetkillä toivon melkein amputaatiota taihikka lobotomiaa ;) Ei taitas lääkäri suostua. No, jospa tästä joskus pääsis voiton puolelle, kysyy vaan hermoja tällänen. Voi meitä vaivaisia.

      Poista
  3. Ymmärrän oikein hyvin tuon bhlogittomuuden tai siis haluttomuuden kirjoittaa blogiin. Ensin stiä itekkin oli hirveen innokas kirjoittelemaan vaikka mitö ja nyt pari kertaa kuukauddessa lähinnä jotta itelle laittaa mileen mitä tehnyt ja milloin.

    Ja myöskin jatkuvien kipujen kanssa elävänä tiiän kuinka ne estävät elämää. Toiset päivät on parempia ja niiden voimalla jatkaa taas eteenpäin. Tsemppiä ja haleja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, haleja ja tsemppiä sinnekin päin.

      Poista
  4. Elämä on elämistä varten, ei elämän tapahtumat blogia tai facebookia varten. Pari vuotta sitten sain sen oivalluksen kesken konsertin, kun mietin että millaisen fb päivityksen teen yllätyskonsertista - ja samalla missasin musiikin ainakin osittain. Konserttikokemus parani huimasti kun oli läsnä siinä hetkessä eikä tulevissa päivityksissä :) (en päivittänyt mitään!)
    Näpertelyjä teen kun siltä tuntuu ja aikaa on. Blogin pito ei ole itselleni edes harrastus, lähinnä omien aikaansaannosten muistiinkirjaamista ohjelinkkeineen. Hektisessä arjessa saa kuvat puhua puolestaan, merkki siitä että aina ei teksti pulppua. Mutta nautin suunnattomasti blogien seuraamisesta ja lukemista, niistä omatkin ideat lähtee lentoon ja kokeiluun.

    Ihana sadonkorjuu kuva! Mustajuuria voisikin ensi kesänä kokeilla

    VastaaPoista