torstai 13. syyskuuta 2012

Huonoja uutisia

Kapuloita rattaissa. Pöh. Harmillisia taka iskuja. Kääk. Ei yhtään kivaa. Ai niin, ehkä jotain kivaa sentään. On poikani syntymäpäivä. Onnea kuopukselle, jo äitiään pidemmäksi virahtaneeksi kolmetoista vuotiaalle. Kaveri synttäreitä ei halunnut mutta syömme kakkua perheen kesken. Niin jos kakkukaan onnistuu. Illalla sekin tiedetään.
Ei siis minun viikkoni tämä viikko. Viikonloppuna kipuilevan selkäni syyksi arvailin ongelmiani jalassa. Sain pahaksi onnekseni jo puolitoista vuotta sitten jalkaani jalkapohjan jännekalvon tulehduksen, ilkeä rasitusvamma. Sen hoidolla on moni vaiheinen historia mutta nyt se on ollut taas koko ajan pahenemaan päin. Parhaaksi hoidoksi on osoittautunut kortisoni piikki. Sen laitto tulehtuneeseen kantapäähän on niin kivulias operaatio että lykkään sitä viimeiseen asti. Nyt oli kuitenkin annettava periksi ja mentävä lääkärille. Ja piikkiä laitettiin ja samalla molempiin jalkoihin koska kumpikin oireilee. Luulin saavani, kuten aikaisemminkin, loppu viikon sairaslomaa. Laittoi KAKSI viikkoa. Pari viiikkoa pakko lepoa saa hermoni riekaleiksi jo pelkästään ajatuksen tasolla. 

Tosin kun jalat ovat tämän näköiset...



ja tosi kipeät, niin järki pakottaa tottelemaan tohtoria.

Eilen kiukutti ja kovaa mutta nyt viha on lieventynyt harmiksi. Sää olisi mitä kaunein ja minä mökkini ja räpylöitteni vanki. Höh.

Edes se ei lohduta että kädet pelaa ja ainahan voi neuloa. Eräs KyJy työni nimittäin enteili pahaa. Siitä piittaamatta jatkoin neulomista vai tajutakseni että saa aikaiseksi kamalimmat sukat mitä mies muistiin olen saanut aikaan.

Ihan hävettää esitellä, KyJy 15 Pitsisukat Nalle langasta



En edes laita kuvaa suuremmaksi. Malli on Novitan sukkalehdestä.Sukat aloitetaan kärjestä. Ajattelin että koska minulla oli vajaa kerä punaista nallea ja en ollut varma miten pitkän varren tuosta voi saada niin teen ensimmäistä kertaa sukat kärjestä alkaen ja molemmat sukat yhtä aikaa. Varret sitten niin pitkäksi kun lankaa piisaa. Terä on leveä löttänä ja siitä meinasi tulla ihan yli pitkä joten jätin kantapään "kesken"silläkin uhalla että siitä tuli sitten liian leveä. Ja näihin yli leveisiin lötköihin hupeni lankaa niin paljon että lanka uhkasi loppua käsiin. Jätin varret töpyköiksi ja "jatkoin" lankaa neulomalla resoriin joka toisen kerroksen austermann stepin kerän lopulla.
Ihan kamalat sukat. Ohjeen mukaan tehdyt mutta käsittämättömän suuret. Jos ei olisi ollut KyJy työ, tuskin olisin hävennyt esitellä edes blogissa.

Vetäydyn nuolemaan haavojani...




4 kommenttia:

  1. Noihin sukkiin tarvitaan selvästi suuremmat jalat :)

    Toivottavasti sinun jalkasi paranevat piikityksen ansiosta. Koeta vain jaksaa levätä, vaikka se välillä ottaakin kovasti hermon päälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voisivatkin olla sopivammat siippani 46 jalkaan. Tohtisikohan hän pitää punaisia pitsisukkia? Hmm.

      Poista
  2. Auts, toivotaan pikaista paranemista jaloillesi! Ja ajattele, positiivisesti, nyt voit kaksi viikkoa ihan luvan kanssa keskittya kyjyilyyn =) Mä aloitin kerran noita samoja sukkia, mutta purin sitten, kun huomasin, että sukista tulee ihan hehtaarit.

    VastaaPoista
  3. Hyvä että joku on niin fiksu että ymmärtää purkaa eikä vain jatka vaikka hälytyskellot kilkattaa. Lykkäsin nuo lakana pyykin joukkoon kuuteen kymmeneen asteeseen. Sen verran menivät kasaan että voi koti käytössä pitää.Mutta suurethan ne on edelleen.

    VastaaPoista