maanantai 15. heinäkuuta 2013

Valmistuneita KyJyjä

Hupsis taas tätä ajan kulua. Viime viikkoiset työpäivät ennen perjantaina aloitettua kesälomaa menivät onneksi suit sait sukkelaan. Kolmen viikon kesäloma tuli parhaaseen mahdolliseen aikaan. Irti otto työ maalta tuli tarpeeseen. Loma suunnitelmia ei ole, paitsi että ihan kotosalla ollaan. Siippa on töissä ja tytär lähtee vaeltamaan, että eipä tässä koko perheen voimin minnekkään päästäisikään. Tällä kertaan näin on hyvä.

KyJy aloituksia on nyt puolet saatu aikaiseksi ja kaksi jopa valmistakin. Ei kumpainenkaan mitään käsityö taidon näytteitä mutta paikkansa ovat löytäneet ja käytössä kelvolliseksi todettu.
Ensimmäinen valmistunut KyJy on listallanikin ensimmäinen. Nimesin tämän "Lenkkeilijän setiksi"
Tässä on avainlenkki, verkko huivi ja pussukka puhelimelle. Lankana Tennesseen jämiä (50gr) ja mallit omasta päästä keksitty sitä mukaa kun virkattu/neulottu.




Verkkohuivi pitää etu hiukset pois silmiltä ja on sopivan ilmava kun painelen hiki päässä lenkkipoluilla. Avainlenkki menee sopivasti pään yli kaulaan ja avaimet voi pujottaa vielä tarvittaessa rinsikoitten olkaimen alle jos juostessa pommivat liikaa :) Ja sitten ranteeseen pujotettava kännykkäpussi. Idea näihin tuli kun kesän tullen vaihdoin lenkki vaatteeni juoksupöksyihin ja paitaan. Näissä ei kuitenkaan ollut mitään taskuja. Menen koirineni autolla metsään missä sitten pääsen juoksemaan niin että koirat voivat juosta irrallaan. Mukana pitää siis vähintään olla auton avaimet. Ja puhelintakin kuljettaisin jos voisin mutta se olikin jo hankalaa. Nytpä tämä ongelma on nyt ratkaistu. "Setti" on lenkillä testattu ja toimivaksi todettu. Ja tiedättekö mitä? Tähän asti olen tuolla metsikössä pelännyt lähinnä että kyy voisi purra koiriamme. Mutta viikko sitten vastaamme tuli tuolla poluilla kiireen vilkkaa pakenevat nais lenkkeilijät. Olivat nähneet juuri karhun vähän matkan päässä. Voitte arvata kännyinkö kannoillani ja pika pikaa autolle. Niin että siitä lähtien puhelin on ollut visusti mukana ja lenkkeily on lyhentynyt lähinnä metsä aukiolla tepasteluksi. Tieto siitä että joudun mahdollisesti jakamaan lenkkipolkuni karhun kanssa, saa epäluuloisesti kyttäämään joka puskaa. Että näin meillä Itä-Suomessa.
Toinen valmistunut KyJy on numero kaksi, neulottu kassi. Malli Suuri käsityökerho lehdestä jonka numeroa en muista ja enkä tähän hätään löytänyt. Lankan kaksinkertainen Novitan Freesia, puuvilla lanka, 180gr.



 Toivottavasti neulottu kassi ei pahasti viru käytössä. Täytyy harkita sitten vuoren laittamista jos niin uhkaa käydä. Muutapa valmista ei käsityö rintamalla.  Jotain edistymistä  muutamassa neuleessa mutta kovin on kesken vielä. Ja niitä aloituksiakin täytyy saada vielä aikaiseksi...

Viikonloppuna teimme koko perheen voimin yhdistetyn melonta /retkeily reissun. Sillä välin kun perheen tytöt, eli minä , tytär ja koirat retkeilimme näissä maastoissa



Niin perheen mies väki eli siippani ja poikamme..,


meloivat inkkari kanootilla  
näissä maisemissa.

Lopuksi paistoimme makkarat nuotiopaikalla ja totesimme että täytyy ottaa uusiksi joskus toistekin.

Ja sitten paljastan viikon hölmöilyni. Jos jossain kotitöissä olen miltei friikki niin se on sitten pyykinpesu. Ja tässäpä siitä esimerkki jopa ei kannata seurata. Älä siis laita huopuvasta langasta, tässä tapauksessa Novitan Purosta, tehtyjä tyynyjä pesukoneeseen edes hienopesuohjelmalle. Siitä seuraa tälläinen lopputulos...


"Tyynyt" muistuttavat nyt lähinnä jalkapalloja. 
Sai koirat uusia leikkikaluja.

7 kommenttia:

  1. Harmi noita Purotyynyjä mutta oikeasti pistivät kyllä hymyilyttämään. Ovat ihan mahtavat vaikka tyynyiksi enää ehkä hieman hankalat :) hyvin on sinullekin kyjyaloituksia jo kertynyt. Minä poden jotain kirjoneulestartiittia tällä hetkellä. Kukahan nuo neuloo valmiiksi kun iskee "aivottomien" töiden kausi...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puro pallerot ovat kyllä koirien mieleen. KyJyt etenee mutta aloituksia pitäisi saada vielä aikaan. Kunhan päättäisin mitä vielä pääsee listalle :)

      Poista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi anteeksi että suttaan blogiasi, poistin viestini korjaillakseni aivojeni blackoutia.

      Tulipa kiva ja hyödyllinen lenkkeilijän setti, tosi mukava idea. Kassi on kaunis, tykkään kovasti :).

      Oletpa sinä ollut ahkera KyJy-aloitusten kanssa. Minulla ei olisi ensimmäinenkään aloitus nähnyt päivänvaloaan. Aivan kuin olisin aavistanut jotain epätavallista olevan tulossa, kun jäin pois KyJystä. Hupsista keikkaa - remppa ja muutto työssäkäynnin ohella pitää minut lähiviikot tehokkaasti poissa käsityörintamalta.

      Hui kauhistus, karhuja :o).

      Voi ei noita tyynyjäsi! Ihania puropalleroita niistä kuitenkin tuli ja hyvään tarkoitukseen menivät :D. Ei silti varmaan naurattanut havaintohetkellä...

      Poista
    2. No arhkeruudesta en tiedä. Tällä viikolla olen ollut varsinainen haahuilija. Mutta kyllä ne kaikki KyJyt saan alulle. Ja karhukin on pysynyt näkymättömissä.
      Tyynyt nähtyäni ensimmäinen reaktio oli pelkkä epäuskoinen töllistely :)

      Poista
  3. Tuo lenkkeilijän setti on mainio idea! Varmasti hyödyllinen ja hyvin näytät onnistuneen. Anteeksi, mutta nuo Puro-pallerot saivat kyllä pienen tirskahduksen aikaan täällä =) Nimimerkillä pyykinpesussa on sattunut ja tapahtunut täälläkin. Leppoisia lomapäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä vaan että pallerot saa ihmiset nauramaan. Eipä mennyt tämäkään vahinko pelkästään harmin puolelle. Ja jospa tästä jopa viisastuu...

      Poista