torstai 12. syyskuuta 2013

Toivoton KyJy projekti

Toivottoman hitaasti etevä KyJy tempaukseni neljänneksi finaalin saapunut neulomus esittäytyy.

KyJy 4
Novitan lehdesta kevät 2013
ohjeella sovelletut pitsisukat
Novitan Pikkusisko langasta, 65g


Jalkateriä kavennettu ja lyhennetty ja vartta varten vähennetty silmukoita vaikka ohje neuvoo lisäämään. En tiedä millaiset mammutit näistä olisi tulleet jos ohjetta olisin noudattanut mutta kerrankin ymmärsin tehdä korjauksia ennen kun innostuksissani neuloin sukat loppuun asti. Hyvä näin, sukat ovat mieleiset.
Kohta on puolet KyJy ajasta käytetty ja tämä oli neljäs valmis KyJy. Jotain hyvällä mallilla olevia töitä odottelee sitä loppusilausta mutta tosi asia on se että tässä vaiheessa pitäisi olla hommat paremmalla mallilla. Selityksiä ja "selityksiä" tilanteelle löytyy mutta hei tällä kertaa KyJyn takia en stressaa kuten aiemmin. Valmistuu mikä valmistuu taikka sitten ei. Luovutanko? No, en varmasti  =)

Edellisen postauksen jälkeen on taas ollut tapahtumia oikein olan takaa. Viiskymppis juhlat ja yö vierailijat olivat mukava piristys. Kyllä sukuunsa pitäisi pitää enemmän yhteyttä mutta miksi se silti aina vaan viivästyy? Saksan työreissu onnistui kaikista lukuisista kommelluksista huolimatta. Riittäisi tarinoita vaikka ihan omaksi postaukseksi mutta jääköön tällä kertaa. Tulo matkalla vaivaava vatsatauti kruunasi reissun. Tuli testattua lentokoneen oksennuspussikin. Ja hyvin toimi mutta en silti suosittele kenenkään testaamaan ;)
Onneksi omat työasiani näyttävät olevan kesän tapahtumien jälkeen miltei hyvällä mallilla. Sen sijaan siippani joutui käymään oikeuksiensa puolesta yhden miehen sodan työmaallaan tällä viikolla. Sitä tälläisessä tilanteessa huomaa että, asiat jotka luulisi olevan itsestään selvyyksiä, eivät sitä kuitenkaa ole "pikkufirmassa". Tässäkin asiassa lopulta näyttäisi käyvän hyvin, ainakin jos nyt sovituista asioista ei poiketa työnantajan puolelta. Ei ole helppoa työelämässäkään joskaan en ole kateellinen työttömille.

Jospa kaiken tämän jälkeen meidänkin mökkin saapuisi seesteisempi syksy. Ja ihan oikeasti myös aikaa rakkaalle harrastukselle. Puikot ja koukut itkevät jo ikävissään. Lopuksia lämpimästi tervetuloa uudet lukijani Minna ja Ricchan. Uusille ja "vanhoille" lukijoilleni sekä muille mahdollisille vierailijoille toivotan hyvää tulevaa viikonloppua. Nautitaan syksystä!

16 kommenttia:

  1. Onpa tosi kauniit sukat! Kurjaa että jouduit testaamaan oksupussia. Minä jännitän viikonloppua kun olen lähdössä reissuun ja eilen meillä vieraili vatsatauti. Toivottavasti ei iske reissussa vaikka toisaalta sairastumiselle ei kyllä voi mitään. Turha kai sitä etukäteen stressata. Samoin kuin kyjyä. Minä jo ajattelin yhden paidntekelee pukaa joka vääjäämättä tarkoittaa kyjyn epäonnistumista mutta eipä s onnistuminen kuitenkaan taida olla se pääasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Reissaaminen vatsataudissa ei kyllä ole kivaa, toivotaan että säästytte.

      Poista
  2. Hei, meillähän on KyJy ihan samassa vaiheessa, hulppeat 4 valmista täälläkin =D Ja eilen aloitin heikkouksissani KyJyn ulkopuolisen neuleen, kun on nyt vaan pakko just tähän väliin saada säärystimet. Joten hyvin pyyhkii. Vatsatauti ja lento kuulostaa yhdistelmältä, jota en todellakaan haluaisi kokeilla, joten kiitos, kun testasit sen oksupussin puolestani =) Seesteisempää syyskuun jatkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä kestä kiitellä ;)
      Lohduttavaa kuulla että muitakin KyJy laahustajia löytyy.

      Poista
  3. Onpa kaunis kuvio varressa. Ja niin hempeä väri :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkattu varsi on ihan kiva. Ei olekaan tullut aiemmin tehtyä.

      Poista
  4. Mainiota viikonloppua siullekin (itsellä menee työn merkeissä, hih), ja ihana tuo sukan varren pitsi :) Tosi nätit ja tyttömäiset sukkaset

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset :) Sukat ovat kyllä tyttömäiset ja samalla "kesä villasukat"

      Poista
  5. Onpa kivat sukat! Lehdessä malli on lipsahtanut tyystin silmieni ohi, mutta tässä se tulee oikeuksiinsa.
    Toivottavasti sinäkin olet ehtinyt nauttia viikonlopusta.
    Huikea sää on ainakin täällä lännessä ollut ja koiruuden kanssa on tutustuttu uusiin lenkkipolkuihin muuttotavarakuorman purkamisen lomassa.
    Toivotaan seesteisempää syksyä niin sinne kuin tännekin. Ja eikun takaisin purkuhommiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli oikein hauska viikonloppu. No ei vielä seesteinen mutta siihen pyritään.

      Poista
  6. Voi kurja, kipeänä reissussa.. ei ollenkaan kivaa. Toivottavasti tauti on nyt talttunut ja arki sujuisi vähän rauhallisemmin.
    Tosi kivat sukat, kesäiset ja tyttömäiset. Virkattu varsi on aivan uusi tuttavuus, mutta toimii ainakin tuossa mallissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tauti tuli ja meni, toivottavasti pysyy pois.
      Virkattu varsi on ihan kiva, voisin tehdä toistekin sukat varret virkaten.

      Poista
  7. Kauniit sukat on puikoiltasi tipahtanut:) Tuo pikkusisko lanka yllätti meikäkin positiivisesti, se on mukavaa työstää, tein siitä huivin ja uusi on puikoilla odottamassa valmistumistaan, sitten joskus. Täytyy kyllä ihailla teitä ahkeria immeisiä, kun olette noissa KyJy ym tempauksissa mukana! Meikäläinen on tehnyt yhtä sukkaa yli kk:n nyt vasta sain toista aloitettua, liekö sitten vielä ihana kesä mielessä. Kaippa sitä syksyn edessä tulee tartuttua puikkoihinkin:) Väririkasta syksyä sinulle ihanien käsitöiden parissa! T: Näpertelijä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa että poikkesit tännekin Näpertelijä. Takkuista on minun KyJyni eli ahkeruudesta en tiedä. Hyvää syksyä sinulle!

      Poista
  8. Nätti varsi tuossa - ehkä pitää kokeilla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Varsi on minustakin kiva, saa vähän vaihtelua virkkaamalla.

      Poista