Säiden oikkuillessa

Kun sää vaihtaa mielipidettään koko ajan niin en jaksa enää seurata edes tiedotuksia. Parasta painella pihalle ja katsella taivaalle ja todeta itse mistä tuulee.
Maanantaiksi oli luvattu sadetta. Arkuuttani käväisin  aamulla pika pikaa lenkillä koirien kanssa. Totesin kävellessäni että eipä tilanne näytä pahalta ja lähdin vielä tunnin polkupyörä ajelulle. Ja se kannatti. Sitä liikunta puuskaani jatkoin vielä ja pakkasin koirat autoon ja hurautin metsään lenkille vielä niiden kanssa.
Kotiin lopulta rantauduttuani katsastin pihamaani ja sinne ilmestyneet kukat.


                        Siellä on parhaassa kukassa tämä, jota äitini kutsuu peurankelloksi(?)

Sitten sieltä löytyi tämä jonka nimeä en tiedä muuta jos joku tunnistaa  niin kertokaa ihmeessä.

                                                           Lehti siinä on tälläinen.

                          Ja hennon ja pitkähkön varren päässä on tämä punainen pieni kukka.

                         Sitten löytyi vielä tämä minkä luulin jo hävittäneeni, jaloritarinkannus.

Jaloritarinkannus on tietysti komea kukka. Mutta koska pihani oli alku vuosina avoin ja tuulinen niin kukkaa täytyi aina tukea. Ja minä kun en siihen ala. Siksi "hävitin" tämän. Siinä se silti nyt on. Ja olkoon jos omin juurin pystyssä pysyy.

Näppäilin nämä kuvat ja päräytin ruohonleikkurin käyntiin. No johan alkoi sataa. Hah, hyvä syy lopettaa "raataminen". Eipä sitä kauan kestänyt. Piipahdin kirjastoon hakemaan muutaman origami kirjan. Origameihin en uppoutunut vielä koska aurinko paistoi mitä kauneimmin. Lähdin suorittamaan miltei pakollista muttei niin hauskaa syreeni aidanteen karsimista...kunnes taas pian tuli vettä taivaalta.
Ja niin suljui maanantai. Neuloinkin hieman. Jotenkin mieli vaan on siihen liian rauhaton. Ei malta.

Tiistaina oli luvattu taas sadetta. Lähdin lasten kanssa päivä visiitille mummolaan jossa myös oli kummityttöni. Kun asumme monen sadan kilometrin päässä kummitytöstä ja lapset serkustaan koitamme sentään edes kerran kesässä nähdä. Ihan mukava tapaaminen. Äitini onnistui taas tosin toimillan saamaan minut harmi mielelle. Ajaessani kotia päin noin sadan kilometrin matkan kiukutti ja kurjuutta lisäsi se että vettä tuli taivaalta tolkuttomasti ja ukkosti. Autoja oli jopa kurjan ajokelin takia parkissa bussi pysäkeillä. Ja eipä ollut kaukana ettenkö itsekin pitänyt paussia. Vesi lainehti tiellä ja matka eteni välillä vain kuuttakymppiä.

Kotiin päästiin ja uppouduin hetkeksi origamien ihmeeliseen maailmaan. Tämän innostuksen sain Lapin reissulla käytyämme Japanitalossa Ranualla.

Vähän surkeita kuvia. Alin on perhonen ja toinen on lintu. Ja sitten vielä tuo rasia. Koukuttavaa näpertelyä. Ja vaatiin niin paljon paneutumista että harmit kaikkosi.

Eilen illalla taivaalla oli vielä kaunista katsottavaa. Kun aurinko laskee ja tulee samaan aikaan sade kuuro, tulee tupla sateenkaari ja taivas on toisessa suunnssa kuin tulessa.

Kuvat otti siippani. Minä pitelin sadevarjoa kameran päällä. Ammattilainenhan ei pitäisi kuvia laadullisesti kovin kummoisena mutta tälläinen amatööri hyväksyy puutteet. Tilanne on niin pian ohi että kameran säätöihin ja hifistelyyn ei aikaa juuri ole. Joko onnistuu tai sitten ei. Parempi huonokin kuva, kuin kuva jota ei ennätä ottaa, sanon minä.

Tänään päivä on taas mennyt rutiineissa. Liikuntaa, siivousta, kaupassa käyntiä, ruokaa perheelle, pensaiden karsintaa. Ja nyt ukkosen julmistellessa ulkona kuuntelen Apulantaa ja pyörin blogistaniassa. Siitä tulikin mieleeni että Heffiksen blogissa on arvonta lähestyvän kymppitonnin ansiosta. Piipahtakaahan seuraamisen arvoisessa blogissa.

               Lopuksi kuva vielä Lapin reissun tuliaisesta. Tätä ei voinut jättää ostamatta.

Kyltti pitää käsitellä kunnon lakalla että kestää säiden armoilla. Sitten se asennetaan meidän porttiin ulos. Sellaisia koiria meillä on. Ja näin viikkoni on edennyt. Ja jospa niihin käsitöihinkin jaksaisin uppoutua. Nähtäväksi jää. Hei vain!