maanantai 20. elokuuta 2012

Syksyn tuulia

Kylläpä oli viileää tänä aamuna kun puoli kuusi töihin lähdin. Kokonaiset neljä astetta. Kun tähän asti olen autoon hypännyt paitasillaan niin nyt täytyi takkia kaivaa kaapista. Niin syys aamun tunnelma.
Koska kesää ei saa enää tästä paremmaksi vaikka  mitä temppuja tekisi niin toivo on mukavissa syys säissä. Itse pidän ulkoilu mielessä syksystä kesää enenpi. Siis niin kauan kun tulee marraskuu ja jatkuva synkkyys ja pimeys.
Viikon loppuna lähdimme kameran kanssa moottoripyörä ajelulle ajatuksena luonto kuvailu. Ei mitään jännää saanut ikuistettua. Vielä ei luonnossa ole syskyn väriä ja kesän värit eivät ole enää heleät. Vain rannalta nappaamassani kuvassa oli jotain kaunista.




Pilvet peilautuivat kauniisti veteen. Liian kirkas aurinkokaan ei pilannut kuvaa. Niin tyyntä ja rauhallista. Ehkä palaamme tuonne kun puut ovat saanee uuden värin, jos vielä tarkenee ajella kaksipyöräisellä.

                                         Omalla pihalla komeimpana kukkii nyt nauhus.






Niin joku nauhus mutta mikä? Nauhuksia on niin montaa erillaista että en tiedä tämän nimeä , enkä ole ottanut selvääkään. Tunnistaako joku?  Oikein helppohoitoinen, siis juuri  minun pihalleni sopiva.

Käsityö rintamalla sain viimeisteltyä sen joka edellisestä päivityksestä jäi ulos koska en millään saanut tupsuja päihin valmiiksi.

                                              Tämä on siis KyJy nro 6 putkihuivi



Neulottu sukkapuikoilla putkena tasaraidoin ja kaikista väreistä tein tupsut päihin. Toisen pään toiseksi viimeiseen raidan, eli punaisen, tein kaksi osaisena niin että keskelle tuli aukko. Ja nyt voi toisen pään työntää siitä läpi ja huivi pysyy paremmin viimassa ja tuiskussa.  Tämä on Novitan seitsemän veljestä langasta tehty ja sen verran tiiviskin että kyllä lämmittää syys kylmillä ja pakkasillakin kun tarvon koirien kanssa menemään. Samalla seiska veikka varastoni kului 294g. Kuulella eri värillä ja jokaista jäi vielä. Saa vielä muitakin asusteita samoilla väreillä.

KyJyistä kolme on vielä mahdollista saada kohtuu pian valmiiksi mutta sitten loput ovat ihan miltei silmukan luonti vaiheessa. Tavoitteeni oli saada nyt alussa keskimäärin yksi KyJy viikossa valmiiksi että muutamalle suurempi töiselle jäisi enenpi aikaa. Eli kohta pitäisi olla kahdeksan valmiina. No eipä ole. Ehkä saan kunnon vauhdin vielä päälle tai sitten jouluna ihmetellään että mikä meni pieleen.

Tällä viikolla salaisessa projektissani tapahtuu. Toivottavasti on myös väli tuuletusten paikka. Palaan tänne tarinoineni loppuviikosta, katsotaan millä mielin.


4 kommenttia:

  1. Ihanan pirtsakka kaulahuivi! Ja iloisen värikkäät tupsut. Hyvä idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset Ulla! Epäröin pitkään neuloessa että onkohan nuo värin mitenkään sopivat toisilleen mutta mitä pidemmälle pääsin niin aloin tykätäkin niistä. Olen usein melko musta-valkoinen muuta huomaan nykyisin tekeväni värikkäämpiä neuleita.

      Poista
  2. Tuo järvikuva on kyllä kaunis. Tai siis kai se järvi on =) Kaulahuivi on ihanan pirteä! Se on mukava kietaista kaulaan sitten, kun syksy on oikein harmaa ja kalsea (anteeks vaan, juuri kun toivoit kauniita syyspäiviä, mut sitten marraskuussa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, järvi on. Vaikka tuo värikkyys alkuu mietityttikin niin jospa se toisi väriä elämään sitten kun elämä ympärillä harmaantuu. Ehkä saankin ylioteen tänä vuonna marraskuusta, tiedä vaikka alkaisin sietää sitäkin kuukautta.

      Poista